New York, New York

30.8.2024

Ihmisiä on valtavasti. Viisumijono enteilee pitkää odotusta. Olen saapunut isoon maailmaan.

Mutta mikäs kyltti tuolla on? Diplomats/Diplomaticos? Siis minäkin? Lentoaseman järjestyksenvalvoja avaa jonotusnauhan, minut ohjataan suoraan luukulle. Olo on etuoikeutettu, ehkä hieman turhantärkeä, pöllämystynytkin.

What brings you here today? rajavartija kysyy. Vastaan että harjoittelu Suomen suurlähetystöllä, samalla viisumini ojentaen.

Iso kyltti toistaa rajavartijan sanat, Welcome to the United States of America.

31.8.2024

Seuraava päivä on varattu New Yorkille. Aamunkoitteessa suuntaan ilmaisbussilla kaupunkiin - tai niin ainakin luulen tekeväni. Linja-autonkuljettaja on epäuskoinen. Valkoihoinen suomalaispoika lienee väärässä autossa. Ensimmäinen pysähdys Northern State Prison. Matka jatkuu. Maisema ei mairittele New Jerseyn osavaltiota.

Bussissa on tungosta, istumapaikka lähtee alta. Katukuvassa on rähjäistä, roikkuvia puhelinlankoja, teljettyjä taloja, etnisiä ruokakauppoja ja kodittomia ihmisiä. Tasaisin väliajoin seurakuntarakennus tuomassa toivoa. Linja-auton seinällä varoitetaan, että kuljettajan pahoinpitely vie vankilaan 5 vuodeksi. Gettomaisemaa katseltuani tarkistan sijaintini kartalla. Olen kulkenut ensimmäiset puoli tuntia väärään suuntaan.

Toinen linja-auto vie minut Time Squarelle. Iso Omena on tässä. Hajuaistia kohtaa tietynlainen ilmansaasteiden, ganjan ja viemärin yhteistyö. Onneksi vain päivä täällä.

Matkaan punaista linjaa Wall Streetille. Yhdysvaltain pörssi, Vapaudenpatsas ja kaupustelijoita. Tuhansittain kaupustelijoita. Hedelmä-, vesipullo-, risteily- lippu-, lippis- ja muutenvaankaupustelijoita. Heitä väisteltyäni tulee päivän kivoin kohtaaminen. Kuulen suomea, tuota kaunista ugrilaistaustaista pienen kansan kieltää. Suloista ja soljuvaa, vielä sen puhtaimmassa muodossa, keski-Suomen miedolla murteella. Hieman itseäni vanhempi suomalaispariskunta on reissun päällä.

Metrossa näkyy paljon baseball-paitoja. Lajin suurseura New York Yankeesilla on kotiottelu. Liityn äänekkääseen joukkoon ja suuntaan stadionille. Lisää kaupustelijoita. Ostan lipun yläkatsomoon, 48 dollaria. Tässä kohden alkaa hieman hiukoa, ja hod dog ja pepsi kuulostavat tilanteeseen sopivalta.

Mitä, 16 dollaria? Maksan mukisematta. Kotijoukkue on lyöntivuorossa, St. Louis Carsinals ulkokentällä. Baseball kulminoituu syöttäjän ja lyöjän kaksintaisteluun, huippupelaajatkin osuvat 150 km/h nopeudella kohti tulevista syötöistä vain joka kolmanteen. Aika lailla yhtä huono osumatarkkuus oli itselläni peruskoulun pesiksessä, siis pystysuunnassa heitettyyn palloon.

Osuman saatuaan lyöjä kirmaa ykköspesälle, seuraava astuu framille. Hi Ho, Lets Go! Ottelussa soi hämmästyttävän paljon samoja kappaleita kuin sm-liigan runkosarjapelissä. Paikallinen tiskijukka soitattaa Daruden Sandstormiakin hetken. Kerran kuuluttaja käskee kaikki ylös. On aika kunnioittaa paikalla olevaa Korean sodan veteraania. Please remove your hats and stand up. Yleisö laulaa God Bless American, kovaa ja korkealta.

Yhdeksännen lyöntivuoron viimeinen heitto ratkaisee koko ottelun. Huti ja vierasjoukkue vie voiton. Ämyreistä alkaa soimaan perinteisesti Frank Sinatran New York, New York. Lähden täyteen ahdetulla metrolla Central Parkiin. 340 hehtaarin puiston kaavoittaminen keskelle maailman kalleinta tonttimaata vuonna 1858 on ollut rohkea veto. Puistossa hengähdän kaupungin sykkeestä. Monikulttuurisuus on läsnä. On juutalaisnuorten piknik, tummaihoisten kiihkeä koripallopeli, latinokaupustelijoita, aasialainen hääkuvasessio ja meitä länsimaisia turisteja, ihan jonoksi asti.

Ilta alkaa hämärtyä. Yökerho-osasto marssii vastaan Manhattanilla. Kaupungin valot eivät sammu tänäkään yönä. Suuntaan vastavirtaan hotellille.